Lepoa ei tarvitse ansaita
"Minäkin menin joskus hengittämään vessaan"
Kun suoriutuminen menee palautumisen edelle
Istuin tapaamisessa asiakkaan kanssa ja kuuntelin. Hän kertoi, kuinka oli alkanut ottaa muutaman minuutin minibreikkejä työpäivän aikana – usein juuri ennen palaveria, vessassa. Siellä sai olla hetken rauhassa, hengittää. Elimistö oli kuitenkin jatkuvassa hälytystilassa. Sykkeet eivät rauhoittuneet, vaikka kuinka yritti. Viikonloputkaan eivät riittäneet siihen, että maanantaina olisi ollut voimia palata kovatahtiseen arkeen.
Tunnistin heti jotain tuttua
Keskustelumme toi esiin palasia hänen arjestaan, jotka tuntuivat hämmentävän tutuilta:
- Lähteminen töistä venyi, kun yritti vielä “hoitaa yhden asian”.
- Muistiinpanoja oli vähän kaikkialla: CRM:ssä, puhelimessa, koneen kulmassa, muistivihossa ja post-it-lapuilla.
- Tehtävien mittasuhteet, ja omat resurssit, arvioitiin optimistisesti – “kyllä mä tämän nopeasti hoidan” – mutta sitten se ei sujunutkaan, ja stressi kasvoi
Miksi tämä herätti tunteita?
Koska näin siinä myös itseni. Vielä muutama vuosi sitten minäkin pidin lounastaukoja tehokkaina “kiinniottohetkinä”. Kirin päivän tehtäviä, vastasin sähköposteihin ja valmistelin seuraavaa palaveria samalla kun söin. Esihenkilö kiitti tehokkuudesta. En kehdannut kertoa, että aloin heräillä öisin ja pyöritellä työasioita aamuyön pimeydessä. Eikä heräillyt vain keho – myös mieli oli koko ajan varpaillaan.
Lopulta uuvuin, ja vielä silloinkin syytin itseäni. Ajattelin, että olin vain “heikko”, että jokin oli minussa vialla.
Mutta ei ollut.
Suoritukseen puskeva ohjelmointi
Meissä monessa elää syvälle juurtunut ohjelmointi, joka puskee suoritukseen – jopa silloinkin, kun keho ja mieli pyytävät pysähtymistä. Tällainen sisäinen sabotoija voi ilmetä mm. näin:
- Päivät suunnitellaan ilman hengähdystaukoja.
- Tavoitteet ovat epärealistisia, mutta kukaan ei kehtaa sanoa sitä ääneen – ei edes itselleen.
- Omista tarpeista vaietaan, koska “ei nyt ole sen aika”.
- Verrataan itseään niihin, jotka näyttävät pärjäävän paremmin.
- Uskotaan, että arvo täytyy lunastaa tekemällä – ei vain olemalla.
Ja kun sitten väsyy, ahdistuu tai uupuu, saattaa ajatella, että on itse siihen syyllinen. Ei ole.
Uupuminen ei ole heikkoutta. Se on viesti. Se on kehon ja mielen tapa kertoa, että näin ei voi jatkua. Ja joskus sen viestin kuulee vasta, kun joku toinen sanoo sen ääneen. Niin kävi minulle. Niin kävi myös asiakkaalleni.
Tänään haluan sanoa sinulle, joka luet tätä ja ehkä tunnistat jotain omasta arjestasi:
💬 Lepoa ei tarvitse ansaita.
💬 Sinun ei tarvitse “suoriutua hyvinvoinnista”.
💬 Saat pysähtyä.
Ehkä tänään hengität hetken muualla kuin vessassa.
Pieni hetki sinulle
Jos huomaat, että sinun tekee mieli taas juosta eteenpäin, pysähdy hetkeksi. Laske hartiat. Hengitä rauhassa ulos.
Kysy itseltäsi:
Mitä minä nyt tarvitsen – ihan oikeasti?
Ehkä vain sen, että joku sanoisi:
Sinä riität, vaikka et ehtisi kaikkea. Sinä olet arvokas, vaikka et jaksaisi tänään suorittaa. Sinä saat levätä.
Sinä saat valita toisin, vähän kerrallaan.